Laittelen juuri kotia valmiiksi pikkujoulujen viettoon kahden parhaan ystäväni kanssa. Meillä kaikilla on lapsia ja ruuhkavuodet parhaillaan menossa, joten olen todella onnellinen että ehdimme istua alas edes muutaman kerran vuodessa ihan vain aikuisten kesken. Olemme olleet ystäviä lapsuudesta asti ja toinen näistä ystävistäni oli myös synnytyksessäni myös mukana. Ystävyys oli toki katkolla päihde vuosinani, peittelin ongelmaani vaikka kaikki sen tajusivat ja näkivät. Jos yritimme tuolloin nähdä, peruin aina kaiken viime tipassa. Joko olin huonossa kunnossa tai päihteiden vaikutuksen alaisena tai jotain muuta. Näimme satunnaisesti silloin kun olin paremmassa kunnossa ja työelämässä. Mutta usein silloinkin peruin tapaamisiamme. Minua jännitti nähdä ystäviäni ollessani selvinpäin. Oli helpompaa olla omissa oloissa ja keskittyä töihin sekä kuivilla pysymiseen.
Olen käynyt nyt noin vuoden psykoterapiassa, ja voisin väittää että kaikilla päihteiden käyttäjillä on jonkinlainen mielenterveysongelma. Miksi joku jää koukkuun ja joku ei? Uskon että jokaisen käyttäjän sisällä on jotain mikä on mennyt rikki, ja päihde antaa tunteen olla edes hetken eheä ihmisenä. En itse ymmärtänyt omaa itseäni ja sitä miksi päädyin käyttämään päihteitä ennen terapiaa. Eihän kukaan vain päätä jonain päivänä alkaa narkomaaniksi. Jotain sellaista hyvää oloa se tuo, joka puuttuu normaali olosta. Itselläni on todettu paniikkihäiriö, masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olen aina tiennyt, että jostain syystä minusta ei ole vain tuntunut hyvältä olla minä, mutta päihteiden avulla tuo tunne syntyi. Vasta terapiassa ymmärsin mitä kaikkea elämässäni on tapahtunut, ja miten mielenterveysongelmani ovat vaikuttaneet valintoihini. Olen alkanut ymmärtää miksi juuri minä jäin koukkuun, miksi kaipasin niin paljon enemmän jotain lisää ollakseni onnellinen. Psykoterapian läpi käyneenä suosittelisin sitä jokaiselle ihmiselle, koska kukaan meistä tuskin on ilman kolhun kolhua elänyt. Kun ymmärtää ettei ahdistus ole vain ahdistusta, vaan sen takana on asioita ja tunteita, jotka nimeämällä on helpompi hallita omaa ahdistuneisuuttaan. Oma pahaolo ei ole enää vain epämääräinen möykky, vaan se on avattu solmu solmulta, jonka jälkeen osaa olla paljon armollisempi itseä kohtaan. Itse koen eheytyneeni ihmisenä, en enää kanna mukanani samanlaista taakkaa kuin ennen, en enää tarvitse päihteitä selviytymiskeinona elää tätä elämää ilman pahaa oloa. Jokaisella on omat selviytymiskeinonsa, osa niistä on haitallisia, osa ei. Ymmärsin että minulla oli myös monia muita selviytymiskeinoja ja välttäminen oli niistä yksi. Ystävien tapaaminen alkoi etukäteen jännittämään ja ahdistamaan, oli helpompaa perua taaminen. Tuntui etten aikaisemmin vain enää osannut olla minä itse muiden seurassa. Olen ikuisesti onnellinen siitä miten sain kaikki vanhat ystäväni takaisin elämääni. Vaikka en ollut pitänyt yhteyttä, peruin tapaamisia, olin kaikinpuolin huono ystävä yrittäessäni vain pitää kaikki ulkopuolella siitä kuplastani jossa elin.
Nyt olen onnellinen ja osaan olla minä. Se on vaatinut paljon työtä, mutta vihdoin pystyn nauttimaan ystävieni seurasta ja olla itsekin ystävä muille. Ennen kaikkea kiitän pientä taaperoani, jota ilman en nyt olisi tässä pisteessä. Jos sanotaan että lapsi muuttaa koko elämän, niin minun kohdallani se todella tämän teki, aivan konkreettisesti.
Mutta myös jotain minä olen aiheuttanut lapselleni, josta kyllä tulen kantamaan taakkaa lopun elämääni. Altistin hänet päihteille ollessani raskaana. Huomasin raskauden vasta kun olin raskausviikolla 12. Kerroin viime kirjoituksessani sosiaalipediatrin vastaanotosta, joka on nimenomaan seuranta lapselle, joka on raskausaikana altistunut päihteille. Siellä seurataan tarkasti kasvua ja lapsen kehitystä, sekä varmistetaan muutoinkin perheen tilannetta ja hyvinvointia. Lapsellani ei ole todettu missään mitään poikkeavaa, hän on kehittynyt täysin ikätasoisesti ja on ihana, kiltti, herkkä, empaattinen ja elämän iloinen aurinkoinen taapero. Silti en voi olla miettimättä, että mikäli ongelmia joskus ilmenee, esimerkiksi oppimisvaikeuksia tai muuta vastaavaa, että olenko minä aiheuttanut ne. Tämä on asia jota en pysty muuttamaan enkä tähän vaikuttamaan, mutta ajatuskin tuo kyyneleen poskelleni.
Tänään yritän olla pohtimatta tätä asiaa, ja tehdä sen minkä olen viimein oppinut; nauttimaan ystävieni seurasta.